Nyt on hyvää aikaa suunnitella tulevaa, mitä haluan jatkossa tehdä. Oma mielenkiintoni on vahvasti siirtymässä Kirjanpitopalvelun puolelle, mutta Ompelukauppaa en kuitenkaan ole lopettamassa. Tällä hetkellä yritän markkinoida molempia toimialoja.
Kirjanpitopalveluun ovat uudet asiakkaat erittäin tervetulleita.
Ompelukaupassa on käynnissä tuotevalikoiman uudistus ja samalla on tarkoitus herätellä vuosia hiljaiseloa viettänyt nettikauppa todelliseen käyttöön. Sinne onkin jo lisätty jonkin verran tuotteita ja lisää on tulossa. Heittelin myös yhteistyöverkkoja vesille ja nyt on tulossa muutamia uusia tuotteita kaupalle myyntiin. Samalla joitain valikoimassa olevia tuotteita on menossa poistomyyntiin. Näistä tulee lisätietoja, kunhan asiat etenevät.
Monessa yrityksessä on menossa selviytymistaistelu, kun kukaan ei tiedä, kauanko tämä tilanne tulee jatkumaan. Yritetään parhaamme mukaan tukea toisiamme ja kotimaisia yrityksiä, että selviämme tästä tilanteesta.
Ompelu ompelukauppa.fi ja Kirjanpito kirjata.fi
sekä Nettikauppa kauppa.ompelukauppa.fi
Tuo korona varmasti on vaikuttanut paljon moneen yritykseen, olihan se vaikeaa aikaa. Meidän tutulla on myös uusi yritys, perusti sen tosiaan nyt vasta kun pandemia on hieman laantunut. Hänellä on nyt tilitoimisto etsinnässä. https://www.solvix.fi/
VastaaPoista