Näytetään tekstit, joissa on tunniste pyyhekauppa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pyyhekauppa. Näytä kaikki tekstit

torstai 23. huhtikuuta 2020

Yritys ja korona

Tämä korona-kevät on vaikuttanut monen yrityksen toimintaan, niin myös minun. Viime aikoina olen todennut, että onneksi toimin nykyisin kahdella eri alalla. Jos olisin tällä hetkellä pelkän Ompelukaupan toiminnan varassa, tilanne olisi jo hyvin vakava. Vaikka Kirjanpitopalvelun asiakasmäärä on vielä pieni, saan siitä erittäin tarpeellista tuloa yrityksen kuluihin, varsinkin nyt, kun Ompelukaupassa on hiljaista. 

Nyt on hyvää aikaa suunnitella tulevaa, mitä haluan jatkossa tehdä. Oma mielenkiintoni on vahvasti siirtymässä Kirjanpitopalvelun puolelle, mutta Ompelukauppaa en kuitenkaan ole lopettamassa. Tällä hetkellä yritän markkinoida molempia toimialoja. 

Kirjanpitopalveluun ovat uudet asiakkaat erittäin tervetulleita. 

Ompelukaupassa on käynnissä tuotevalikoiman uudistus ja samalla on tarkoitus herätellä vuosia hiljaiseloa viettänyt nettikauppa todelliseen käyttöön. Sinne onkin jo lisätty jonkin verran tuotteita ja lisää on tulossa. Heittelin myös yhteistyöverkkoja vesille ja nyt on tulossa muutamia uusia tuotteita kaupalle myyntiin. Samalla joitain valikoimassa olevia tuotteita on menossa poistomyyntiin. Näistä tulee lisätietoja, kunhan asiat etenevät. 

Monessa yrityksessä on menossa selviytymistaistelu, kun kukaan ei tiedä, kauanko tämä tilanne tulee jatkumaan. Yritetään parhaamme mukaan tukea toisiamme ja kotimaisia yrityksiä, että selviämme tästä tilanteesta. 

Ompelu ompelukauppa.fi ja Kirjanpito kirjata.fi 
sekä Nettikauppa kauppa.ompelukauppa.fi 


torstai 23. marraskuuta 2017

Joulunavaus

Peräseinäjoella on joulunavaus perjantaina 24,11, jolloin myymälässä on blackfriday tarjous.


Käsityökorttelin joulunavausta vietetään facebookissa viikonloppuna 25,-26,11, https://www.facebook.com/events/1454385831347740/


Nettikaupassa on postikuluton viikonloppu 24,-26,11,2017 kampanjakoodilla Joulu 
 -> Nettikauppaan https://ompelukauppa.mycashflow.fi


Nyt kannattaa hankkia pehmeät pyyhepaketit pukinpussiin! 

sunnuntai 17. syyskuuta 2017

Ompelukauppa käsityömessuilla

Tarjan ompelukauppa on mukana Seinäjoen käsityömessuilla 29.9.-1.10.2017 Paikka löytyy Käsityökorttelista F10. 
Osastollamme on mukana laadukkaat brodeeratut froteepyyhkeet. Nimi voidaan lisätä pyyhkeeseen odotellessa, myös tilauksia otetaan vastaan. Keittiöpyyhkeistä mukana on kolme eri mallia, myös paljon toivottu nappikiinnitys. 

Käsityömessuista johtuen myymälä Peräseinäjoella on suljettuna 28.9.-2.10.2017

     


lauantai 27. elokuuta 2016

Ompelukaupan tuote ja tarvike valikoimaa

Syksyn tullen on täydennelty kaupan hyllyjä. Joukkoon on tullut myös uutuuksia. Valmiit tuotteet ovat Suomessa valmistettuja. Lisäksi löytyy ompelu- ja käsityötarvikkeita.


Lahjapuoti Pirpanan nestesaipuat, komeilla teksteillä.


Susannan Työhuoneen Lempirievut, ihanat bambuiset tiskirätit.


Arkkikaupan iloiset nipsukukkarot ja -laukut.


Neenuskan värikkäät trikoopipot.


Tirnukan lastenvaatteet, raikkailla kuoseilla.


Ompelukaupan omat brodeeratut tuotteet, käsi- ja kylpypyyhkeet, keittiön näppipyyhkeet, pefletit ja laudeliinat, tyynynliinat ja sisustustyynynpäälliset, yms. 


Neulelankoja, Alize superwash, Alli ja Lanett. Vielä on jäljellä myös Pallasta ja Sandnes Trescoa. Alize Bamboo&Cotton lankaa ja Sock Stop liukuestettä sekä hahtuvalankaa on pieni erä.

Lisäksi löytyy puikot, koukut, nauhat, ompelulangat, vetoketjut, neulat, napit, yms. 


Tarjouksessa ovat tarvikepakkaukset ristipistotyynyistä, kanavatöistä ja merkkausliinoista. 

Kauppa on Peräseinäjoella avoinna Ma-To 10-17 ja Pe 10-18. 
Tervetuloa tutustumaan!

tiistai 26. elokuuta 2014

Laadussa on eroja

Oletko huomannut, että toisinaan froteepyyhkeissä lankalenkit pääsevät purkautumaan? Joskus jopa uudessa pyyhkeessä käy niin. Jos lankalenkki takertuu johonkin ja siitä vetäisee, lanka lähtee purkautumaan ja pyyhkeestä tulee epäsiistin näköinen.

Minun Ompelukaupassani ja kollegani Pyyhekaupassa myymissämme pyyhkeissä ei kyseistä ongelmaa ole. Frotee, jota käytämme, on laadultaan Loop Safe. Se on valmistettu tekniikalla, jossa lankalenkki ei pääse purkautumaan. Erinomaisen laadun vuoksi froteepyyhkeemme kestää pesua ja käyttöä.


Etsiessämme uutta froteen valmistajaa, ensisijaisena vaatimuksena oli laatu. Materiaalin täytyy kestää kuvan ja tekstin brodeeraus, välillä tiheälläkin tikillä. Tuotteen täytyy olla myös asiakkaalle miellyttävä käyttää sekä tietenkin kestävä. Löytämämme frotee on hintansa arvoinen.