torstai 23. lokakuuta 2014

Suomen Käsityöyrittäjät 4-v

Suomen käsityöyrittäjät sai alkunsa 4 vuotta sitten perustetusta facebook-ryhmästä. Näiden vuosien aikana on tehty yhteystyötä, annettu vertaistukea sekä suunniteltu ja järjestetty omia myyntitapahtumia. Suuri muutos tapahtui noin puoli vuotta sitten kun ryhmä muutti omalle foorumille. Samalla saimme toteutettua asiakkaille suunnatun hakukoneen, josta voi hakea suomalaista käsityötä. 


Kiitos kaikille asiakkaillemme, että ostatte suomalaista käsityötä ja näin annatte meille mahdollisuuden tehdä haluamaamme työtä Suomessa. 
On ilo olla mukana tässä ryhmässä!

sunnuntai 12. lokakuuta 2014

Käsityömessuilta

Seinäjoen käsityömessut olivat viikko sitten. Nyt alkaa vähitellen päästä normaalirytmiin kahden viikon työputken jälkeen. 

Mun osaltani messut olivat markkinointipaikka. Palkkaa en saanut, mutta onneksi sentään juuri sain kulujen verran tienattua. Tunnelma messuilla kuitenkin oli hyvä ja oli mukava tavata muita käsityöyrittäjiä

Loppuvuoden olenkin vain omalla kaupallani ja odotan joulumyyntiä.