maanantai 19. lokakuuta 2015

Ompelukauppa 14 vuotta

Avasin oman ompelimon/kaupan 14 vuotta sitten. Paljon on tapahtunut vuosien varrella sekä yritykselle että yrittäjälle. Muutoksia on tulossa myös tulevaisuudessa, mutta palataan niihin myöhemmin.


Perjantaina nautitaan synttärikahvit itse leipomani pullan kera. Samalla pääset tutustumaan Pxc Underwear alusvaatteisiin, esittelijä on paikalla koko päivän. Tervetuloa!


Perjantaina tulee kuluneeksi 5 vuotta Suomen käsityöyrittäjät -ryhmän perustamisesta. Samalla vietetään suomalaisen käsityön päivää


perjantai 4. syyskuuta 2015

Suosi Suomessa valmistettuja tuotteita

Tänään tuotteita ommellessa mietin uutisointeja isojen yritysten yt-neuvotteluista ja tuotannon siirtämisestä halvempiin maihin. Samaan aikaan mediassa yritetään saada kuluttajia ostamaan enemmän Suomessa valmistettuja tuotteita. 

Tiedätkö sinä, mitä tuotteita oikeasti valmistetaan Suomessa?

Kun kaipaat Suomessa valmistettuja tuotteita, kannattaa suunnata meidän käsityöyrittäjien yhteissivustolle Käsityökortteli - Suomesta käsin ®. Sieltä löytyy paljon yhden ja kahden hengen yrityksiä, mutta myös isompia ja kasvavia yrityksiä, jotka työllistävät yrittäjän lisäksi muitakin. Meidän tuotteemme ovat laadukkaita, taidolla tehtyjä ja Suomessa valmistettuja. Sivustoa selaillessasi saatat yllättyä, miten monipuolisia tuotteita Suomessa valmistetaan.


Yksi iloinen esimerkki suomalaisesta tuotannosta on Kimperi Factory Jyväskylästä. Siellä valmistetaan Kimperin omien tuotteiden lisäksi vaatteita myös muille suomalaisille valmistajille ja suunnittelijoille.

Minä ompelin tänään keittiöpyyhkeitä. Seuraavaksi täytyisi valmistaa sisustustyynynpäällisiä. Sillä nyt valmistaudutaan tuleville Seinäjoen Käsityömessuille, jotka ovat Seinäjoki Areenassa 2.-4.10.2015. Tarjan ompelukauppa on siellä mukana Käsityökortteli-alueella keskellä hallia.


Muistutan vielä, että ompelukaupastani Peräseinäjoelta löytyy myös muidenkin suomalaisten valmistajien tuotteita. Omien tuotteitteni eli brodeerattujen pyyhkeiden, laudeliinojen ja tyynyliinojen lisäksi myynnissä on Arkkikaupan nipsukukkaroita, Neenuskan pipoja ja Tirnukan lastenvaatteita. Suomalaista käsityötä!


   

keskiviikko 1. heinäkuuta 2015

Kesää vietetään töitä tehden

Kun asiakkaat kyselevät, koska vietän kesälomaa, voin sanoa, että olen lomani viettänyt. Olin nimittäin juhannuksen aikana neljä päivää pois kaupalta, joten siinä oli kesälomani. Ompelukauppa siis palvelee koko kesän normaalisti, paria lauantaita lukuun ottamatta.
Käsityökortteli Kesä 2015

Pari poikkeusta tarkoittaa, että olen muualla myymässä tuotteitani. 
11.-12.7. olen Ilmajoella Särkyneen sillan markkinoilla
Elokuun toinen lauantai tapahtuu omassa pitäjässä eli 8.8. olen Peräseinäjoen markkinoilla.

Nettikauppa ja kivijalkakauppa palvelevat teitä koko kesän :) 
Vielä vinkkinä, että valmistamani brodeeratut tuotteet sopivat hyvin lahjaksi. Tilaamalla saat yksilöllisen, lahjan saajalle sopivan tuotteen.


tiistai 19. toukokuuta 2015

Käsityökortteli Seinäjoki

Tulevana viikonloppuna Seinäjoella riittää tapahtumia. Joupiska Soi, Valtakunnallinen kävelykatu viikonloppu, Käsityökortteli Seinäjoki. Yhteistyössä on voimaa, joten järjestelyissä on mukana myös Sydämellinen Seinäjoki ry.


Meille Käsityökorttelilaisille tärkein päivä on lauantai 23.5. Silloin kortteli nousee Matti Visannin kujalle. Luvassa on runsaasti laadukkaita suomalaisten käsityöyrittäjien valmistamia tuotteita. Joukosta löytyy loistavia lahjoja kevään juhlijoille. Paikalla olemme klo 10-17. Käsityökortteli Seinäjoki tapahtuma on myös facebookissa.


Sydämellinen Seinäjoki ry pystyttää teltan Joupiska Soin esiintyjille lauantaiksi Matti Visannin kujalle aivan Käsityökorttelin läheisyyteen. Musiikkiesityksiä on luvassa päivän aikana klo 11-15. 

Yhteistyön tuloksena  kaupunkijuna kulkee nonstoppina Seinäjoen keskustan ja Joupiskan välillä lauantaina klo 10-15. 


Käsityökorttelit järjestetään talkootöinä. Seinäjoen osalta järjestelyistä olemme vastanneet minä, Ompelukaupan yrittäjänä, Marianne Loruloimesta ja Anne Vernadasta. Nyt on viimeinen rutistus jäljellä, kun tapahtumapäivä lähestyy.

Ompelukauppa ja brodeeratut tuotteet löytyvät lauantaina Seinäjoelta Matti Visannin kujalta sinisestä teltasta. 

Nähdään lauantaina Seinäjoella!


torstai 19. maaliskuuta 2015

Kulisseissa tapahtuu

Kulissien takana on paljon suunnitelmia kevään ja kesän ajalle. Suomalaisten käsityöyrittäjien Käsityökortteli tulee taas eri puolille Suomea. Merkitsethän aikataulun jo kalenteriisi, että tiedät olla paikkakunnalla meitä tapaamassa!


Ompelukauppa osallistuu Seinäjoen Käsityökortteliin lauantaina 23.5. Matti Visannin kujalla (ent.Puistopolku) Sitä ennen olen mukana Alavudella Yrittäjät Areenalla messuilla sekä tietenkin kauppani Peräseinäjoella palvelee myös.

maanantai 9. maaliskuuta 2015

Tapahtumapäivä 13.03.2015 Ompelukaupassa Peräseinäjoella

Perjantai 13.03.2015 on tapahtuma päivä Ompelukaupassa Peräseinäjoella. PXC-alusasujen konsulentti tulee esittelemään uutuustuotteita. Päivän aikana sinulla on mahdollisuus tutustua tuotteisiin, tehdä ostoksia ja varata kotikutsuja.


Samalla voit tutustua Ompelukaupan valikoimiin ja osallistua tuotepakettien arvontaan. Toivoisin myös vastauksia asiakastyytyväisyyskyselyyn, jonka tuloksia hyödynnän kaupan kehittämisessä ja merkonomi opinnoissani.
 
 Tervetuloa!
 

maanantai 26. tammikuuta 2015

Tulevia juttuja

Uusi vuosi on jo pitkällä ja nyt vasta ehdin tänne kirjoittelemaan. Tällä hetkellä työ ja opiskelut vievät ajan melko tehokkaasti. Yritän kuitenkin samalla kehittää jotain uutta ja mukavaa.

Tapahtumiakin on luvassa tälle vuodelle. Osaa niistä on julkaistuna nettisivuilla, lisää tiedotetaan kunhan asiat varmistuvat. 


Myös Käsityökorttelissa tapahtuu, sillä ETUpäivät lähestyvät. Helmikuussa on tulossa Käsityökorttelin Ystävänpäivä, joka on facebook -ryhmässä keskiviikkona 4.2. klo 18-24 järjestettävä tapahtuma. Nettikauppaankin saattaa olla tulossa jotain uutta ;)